Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Turku lounas lounas turku raisio raisio lounas ravintola ravintola lara lara merkityt tekstit.

Lounasravintola Lara

Aina silloin tällöin tekee mieli syödä lounaalla kunnon mättöä ja silloin saatan suunnata Raision Tuotekatu 7 Lounasravintola Laraan. Ottamani kuvat on vierailultani 25.4.2023. Olen vieraillut kyseisessä ravintolassa suurin piirtein noin kymmenen kertaa, joten ainakin jotain siellä osataan tehdä mielestäni oikein. Saavuimme paikalle noin kello 11:15 ja silloin oli hiljaista. Aika harvoin muutenkaan kävijöitä on ihan jonoksi asti, ainakaan kovinkaan pitkäksi.  Ravintolassa on runsaasti pöytäpaikkoja. Salaattipöytä on joka kerta ollut jees, ei mitenkään tajunnanräjäyttävä. Ehkä keskivertoa aavistuksen verran parempi.  Kurkku-tomaattifeta saalaatti toimi erityisen hyvin ja mielestäni täällä onkin aina ollut vähintään yksi hyvä mix-salaatti tarjolla. Kuvassa näkyy myös kaksi salaattikastikepulloa. Vasemmanpuoleinen niistä oli pakkauksesta huolimatta paprikamajoneesia ja tämä tuli tietooni vasta työntekijän maininnan jälkeen. Harhaanjohtavaa. No sitten päästään itse asiaan. Eli väl...